| I LUKU |
| Nimi, kotipaikka ja tarkoitus. |
| 1.§ | Yhdistyksen nimi on TAMPEREEN MOTOCROSS r.y.
ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä kerhoksi ja
Suomen Moottoriliitto - Finlands Motorförbund ry:tä liitoksi. Kerhon kieli on suomi. |
| 2.§ | Kerhon tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää jäsenissään
innostusta moottorikelkkailuun ja moottoripyöräilyyn erityisesti lakien, asetusten, liikennejärjestyssääntöjen
ja urheilun hengessä. Kasvattaa jäsenistään ajokulttuurin vaatimuksista selvillä olevia, taitavia ja
huolellisia ohjaajia. |
| 3.§ | Tarkoitusta toteutetaan:
1
- Järjestämällä moottoriurheilu- ja liikennekilpailuja sekä näytöksiä.
- Järjestämällä kokouksia, luentoja ja koulutustilaisuuksia.
- Harjoittamalla valistustoimintaa ja järjestämällä kerhoiltoja, valmennus-, juhla yms. tilaisuuksia.
- Harjoittamalla tarkoitusperiensä mukaista nuorisotoimintaa.
- Toteuttamalla kansalaiskasvatusta, valistus- ja tiedotustoimintaa.
2
- Kiinnittämällä ehdotusten, anomusten ja aloitteiden kautta toiminta-alueellaan viranomaisten ja muiden
yhteisöjen huomiota sekä pyrkimällä omatoimisesti moottorikelkkailun sekä -pyöräilyn kehittämiseen ja sille
tarpeellisten ajoharjoittelu- ja kilpailupaikkojen hankkimiseen ja hoitamiseen.
3
- Kerho voi hankkia ja omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä harjoittaa ravintolaliikettä yhdessä
toimipaikassa. Kerho ei puutu uskonnollisiin eikä valtiollisiin kysymyksiin.
|
| 4.§ | Suomen Moottoriliitto - Finlands Motorförbund ry:n
jäsenenä kerho noudattaa toiminnassaan sääntöjä ja toimintaperiaatteita. |
| II LUKU |
| Kerhoon liittyminen, siitä eroaminen ja erottaminen. |
| 5.§ | Kerhon jäsenet ovat ainais-jäseniä, vuosijäseniä sekä
äänioikeudettomia nuoriso-, kunnia- ja kannattavia jäseniä. Kannattavaksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä
henkilön, joka ei toimi moottoriurheilun alalla, mutta joka kuitenkin haluaa tukea kerhon toimintaa ja joka
maksaa vuotuisen kannatusjäsenmaksun. |
| 6.§ | Kerhon vuosijäseneksi voi päästä jokainen 15 vuotta
täyttänyt puhdasmainen henkilö, joka sitoutuu noudattamaan kerhon ja liiton sääntöjä sekä päätöksiä sekä
suorittaa vuosikokouksen määräämän sisäänkirjoitusmaksun ja vuotuisen jäsenmaksun. Alle 15-vuotias on
nuorisojäsen. Nuorisojäsen on velvollinen suorittamaan vuosikokouksen määräämän vuotuisen jäsenmaksun. |
| 7.§ | Kunniajäseneksi voidaan hallituksen ehdotuksesta,
kerhon kokouksen päätöksellä kutsua kerhoon kuuluvia ja ulkopuolisia henkilöitä, jotka ovat erityisen
ansiokkaasti toimineet kerhon tarkoituksen toteuttamiseksi. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.
Kunniapuheenjohtajaksi voidaan vuosikokouksessa valita hallituksen puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut
henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.
Ainais-jäseneksi, joka on vapaa jäsenmaksuvelvoitteista, pääsee henkilö joka on ollut kerhon vuosijäsenenä
20 vuotta ja suorittanut jäsenmaksut.
Kunniapuheenjohtaja- ja jäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuudesta. |
| 8.§ | Jäsenen on ilmoitettava erostaan kirjallisesti hallitukselle
tai sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava eroamisesta kerhon kokouksen pöytäkirjaan. Hän on vapaa jäsenyydestä
seuraavan kalenterivuoden alusta. |
| 9.§ | Ellei jäsen ennen joulukuun 31. päivää ole maksanut
vuosikokouksen määräämää jäsenmaksua tai, jos hän on toiminut kerhon sääntöjen vastaan tavalla, joka
saattaa vahingoittaa kerhon mainetta, voi hallitus erottaa jäsenen kerhosta.
Erotetulla on oikeus vedota seuraavaan kerhokokoukseen, jossa hänellä on oikeus olla läsnä. Tällainen
vetoomus on tehtävä kirjallisesti hallitukselle 30 vuorokauden kuluessa siitä, kun erotettu sai tiedon
erottamisesta. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin kerholle suoritettuja maksuja. |
| III LUKU |
| Kerhon hallinto. |
| 10.§ | Kerhon toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta ja
omaisuudesta huolehtii vuosikokouksen valitsema hallitus, joka myös on kerhon laillinen edustaja. Hallituksen
jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja,joka valitaan vuosittain
sekä seitsemän (7) muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja
rahastonhoitajan. Hallituksen jäsenet,lukuun ottamatta puheenjohtajaa,valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan
siten,että vuosittain lähinnä puolet on erovuorossa. Ensimmäisellä kerralla erovuorossa olevat määrätään arvalla
ja sen jälkeen vuoron mukaan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessa estyneenä, varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen
vähintään neljän (4) jäsenen ollessa saapuvilla. Hallituksen kokouksissa päätetään kaikki asiat yksinkertaisella
äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. Jos yksikin hallituksen jäsen sitä
vaatii, on äänestys toimitettava suljetuin lipuin. Jos äänet menevät tällöin tasan, ratkaisee arpa.
Hallituksen tehtävänä on:
- Johtaa kerhon toimintaa sen tarkoitusperien toteuttamiseksi.
- Hyväksyä uudet jäsenet ja erottaa jäsenet huomioiden näiden sääntöjen 5, 6 ja 9§:n määräykset
sekä pitää jäsenluetteloa.
- Hoitaa kerhon asioita jaostojen, palkattujen toimihenkilöiden avulla, jotka viimeksi mainitut hallitus
ottaa ja erottaa ja joiden palkkauksesta se tekee sopimukset.
- Vastata kerhon omaisuuden- ja taloudenpidosta.
- Valvoa ja tarkastaa kirjanpitoa.
- Vahvistaa vuosikokouksessa esille otettavat asiat.
- Laatia vuosikokoukselle kerhon toimintakertomukset edelliseltä vuodelta.
- Toimeenpanna kerhon vuosi- ja ylimääräisten kokousten päätökset.
- Määrätä ja kuuluttaa kerhon kokousten paikka ja aika.
- Järjestää kilpailuja ja vahvistaa kilpailusäännöt.
- Ehdottaa liitolle ansio- ja ajajamerkkien sekä levykkeiden saajat.
- Laatia toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaa vuotta varten ja esittää ne vuosikokouksen hyväksyttäväksi.
|
| 11.§ | Kerhon toiminnalle tarpeelliset hallituksen apuna
toimivat jaostot ja toimikunnat valitaan kerhon vuosikokouksessa yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuosikokouksen
valitsemat jaostot kokoontuvat puheenjohtajan kutsusta käsittelemään hallituksen niille valmisteltavaksi tai
suoritettavaksi antamia asioita tai omasta aloitteestaan tekemään hallitukselle esityksiä niille kuuluville
kerhon toiminta-aloille. Jos jossakin jaostossa hallitus ei ole edustettuna, on hallituksella oikeus valita
jaostoon yksi jäsenistään. |
| 12.§ | Kerhon nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai
rahastonhoitaja kumpikin erikseen. |
| IV LUKU |
| Vuosikokous ja ylimääräiset kokoukset. |
| 13.§ | Vuosikokous pidetään helmi- maaliskuun aikana. Paikan
ja ajan määrää tarkemmin hallitus. Kutsu vuosikokoukseen on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää
ennen kokousta kirjallisena kullekin jäsenelle. Kutsun postitus tapahtuu sähköpostitse ja tämän lisäksi
kutsu asetetaan jäsenistölle nähtäväksi kerhon internet-sivuille. Kutsussa on mainittava kokouksessa esille
tulevat asiat. Vuosikokous valitsee yksinkertaisella äänten enemmistöllä vuosikokouksen puheenjohtajan
ja sihteerinä toimii hallituksen sihteeri. |
| 14.§ | Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
- Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa.
- Esitetään hallituksen laatima toimintakertomus ja toiminnantarkastajain lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös.
- Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle edelliseltä toimintavuodelta.
- Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja erovuorossa olevien tai eronneiden hallituksen jäsenten tilalle uudet
jäsenet, jolloin eronneiden tilalle valitaan ainoastaan eronneiden jäljellä olevaksi toimintakaudeksi.
- Valitaan kaksi toiminnnantarkastajaa ja heidän varamiehensä.
- Valitaan tarpeelliset jaostot.
- Valitaan jäsenehdokkaat liiton hallitukseen.
- Valitaan edustajat liiton vuosikokoukseen.
- Esitetään hallituksen laatima tulo- ja menoarvio ja kilpailukalenteri sekä päätetään seuraavan
kilpailukauden toiminnasta.
- Määrätään kannatusjäsenmaksun sekä sisäänkirjoitus- ja jäsenmaksujen suuruus.
- Päätetään kunniajäsenten kutsumisesta kerhoon ja tehdään ehdotukset liittoon kutsuttavista kunniajäsenistä.
- Hallitus tiedottaa kokoukselle liitolle tekemänsä ansio- ja ajajamerkkiehdotukset.
|
| 15.§ | Ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun kerhon kokous
niin päättää, hallitus katoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) kerhon äänioikeutetuista
jäsenistä on siitä tehnyt kirjallisen perustellun esityksen hallitukselle. Ylimääräisen kokouksen kutsussa
tulee mainita ne asiat,a kokouksessa otetaan käsiteltäväksi. Kutsu tapahtuu samalla tavalla ja samassa ajassa
kuin vuosikokoukseen. Puhetta ylimääräisessä kokouksessa johtaa hallituksen puheenjohtaja. |
| 16.§ | Kerhon, hallituksen ja jaostojen kokouksista on
pidettävä pöytäkirjaa. Kerhon kokousten pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan allekirjoitettava ja
valittujen pöytäkirjantarkastajien tarkastettava mahdollisimman pian. Hallituksen ja jaostojen pöytäkirjat
tarkastetaan joko heti tai seuraavassa kokouksessa. |
| 17.§ | Äänestyksessä ratkaisee yksinkertainen äänten enemmistö,
ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa
arpa. Kerhon kaikissa kokouksissa tapahtuu vaadittaessa äänestys suljetuin lipuin. Jokaisella ainaisella
jäsenellä sekä erääntyneen jäsenmaksunsa suorittaneella vuosijäsenellä on yksi ääni. Nuoriso- kunnia- ja kannattavilla
jäsenillä sekä kunniapuheenjohtajalla on kerhon kokouksissa puheoikeus. |
| 18.§ | Hallituksen ja jaostojen vaaleissa ovat entisten jäsenten
ohella vaalikelpoisia ainoastaan ne ehdokkaat, jotka näiden sääntöjen mukaan ovat äänioikeutettuja. |
| V LUKU |
| Kerhon talous. |
| 19.§ | Kerhon tilivuosi on tammikuun 1. päivästä joulukuun 31.
päivään. Tilit on hallituksen toimesta päätettävä ja jätettävä toiminnantarkastajien tarkastettavaksi viimeistään
31. tammikuuta ja tulee toiminnantarkastajien palauttaa ne lausuntoineen hallitukselle viimeistään helmikuun
15. päivänä. |
| VI LUKU |
| Erinäisiä määräyksiä. |
| 20.§ | Päätös kerhon purkamisesta voidaan tehdä ainoastaan
vuosikokouksessa ja vaaditaan tällöin vähintään kaksi kolmannesta (2/3) annetuista äänistä puoltaa päätöstä.
Jos kerho purkautuu tai lakkautetaan, siirtyvät sen jäljelle jääneet varat liitolle tai jos liittoa ei ole,
jollekin moottoriurheilua edistävälle rekisteröidylle yhdistykselle. |
| 21.§ | Kerhon sääntöjen muuttamiseen vaaditaan yhdenmukainen,
kahdessa perättäisessä vähintään kahden viikon välein pidetyssä kerhon kokouksessa kolmen neljänneksen (3/4)
enemmistöllä annetuista äänistä tai yhdessä kerhon kokouksessa yhdeksän kymmenesosan (9/10) enemmistöllä
annetuista äänistä tehty päätös. |
| 22.§ | Muissa kohdin menetellään kuten yhdistyslaki määrää. |